torstai, 11. elokuu 2016

Riiviöintiä

Oliko pakko tehdä se,kun omistaja oli väsyttävällä kuopio-reissulla??

Ja miksi juuri silloin??

Vastaus:muulloin ei ollut aikaa.

Sepä se.Muttakun olisi ollut luitakin kaksin kappalein!

Vastaus:Mutta kun pahvi on parempaa

 

Kysymys on siis kodinhoitohuoneesta,jossa Evi vietti muutaman tunnin kun olimme kuopiossa.

P7030037.jpgP7030038.jpg

laitoin kuvan Evin uudesta vakiopannasta,ja entinen on varapantana;)

 

Heidi

 

torstai, 4. elokuu 2016

Harmaita hiuksia

Tänä aamuna kun heräsin,ja katselin ympärilleni unenpöpperössä,osuivat silmäni erääseen asiaan,ja siitä kainalossani nukkuvaan niin viattoman näköiseen luontokappaleeseen.

Tuo näky,minkä näin lattialla,oli koiran kaulapanta kahtena kappaleena.

Silloin minulla alkoi kiehua.

Vein koiran ulos naruun,missä se alkoi vinkua,mutta minua kiukutti niin,että siitä välittänyt,ja yritin tuunata Evin puolikuristavaa liian isoa pantaa sopivaksi,mutta epäonnistuin,ja otin kummastakin tuhotusta pannasta kaikki soljet sun muut ja heitin ne roskiin.

Sitten menin ostamaan toista pantaa,sillä eihän Evi voi ilman sellaistakaan olla. Ostin ihan kivan pannan,jota aion pitää yöt koiralta ulottumattomissa.

P_20160804_123227.jpgP_20160804_123235.jpg

Kun tulin kotiin,sain toisen raivarin.

Se kirottu otus oli särkenyt toisen ratsastussaappaani .

Tein niistä lyhytvartiset saappaat,ja olin niihin paljon tyytyväisempi kuin pitkävartisiin.

Sen ansiosta Evi sai pitää henkensä.

Myöhemmin käytin sen riiviön lenkillä,ja kävin kaverini luona vilkaisemassa mitä kaverini Beilis-koiralle kuuluu,ja meininki oli kissajahdin merkeissä.....

Evi oli sen verran villinä,että se piti pitää hihnassa,sillä Beilis on aika arka,ja Evi aika riiviö.

Menen veljeni luokse Evin kanssa noin tunnin päästä,ja katsotaan mitä Evi sanoo maalaiselämästä:)

 

Heidi

keskiviikko, 27. heinäkuu 2016

Aloittelua:)

Siirsin siis koirablogini tähän osoitteeseen:) Postauksia tulee vähiintään kerran viikossa,katsotaan mitä tulee:)

  • Heidi

    Blogin kirjoittaja,Heidi (Heidi on nimimerkkini,oikea nimeni on Laura)on vuosimallia 2004 oleva tyttö. Olen juuri nyt 11 vuotta,syntymäpäiväni on syyskuun 3 päivä. Minulla on puolipitkät hiukset,ja yleensä aina iloinen ilme. Kirjoitan tätä blogia sekä ajankuluksi että omaksi ilokseni,ja toivon että mahdollisimman moni lukee sitä:) Jos on kysyttävää,sitä voi lähettää kommenttina tai sähköpostilla
    [email protected].

  • Heidi

    Olen 100% eläinrakas,lempieläimeni ovat hevonen,susi ja koira. Käyn joskus ratsastamassa.Tykkään eniten meksikolaisesta ruuasta..Lempivärini on turkoosi,lempihevosrotuni on arabianhevonen,ja lempiponirotuni walesinponi.Ainoat eläimet,mistä en pidä,ovat ötökät. Rakastan musiikkia,lempparini on Leo Rojasin Celeste. Muitakin on,mutta vain pari kappaletta sieltä täältä, Batmanin ja pirates of the caribbeanin soundtrackeista myös tykkään.

  • Evi

    Evi on sekarotuinen parsonrusselinterrieri,ja siinä on myös jotain spanielia,en ole varma mitä. Evi on energinen,vilkas,melko riehakas narttukoira. Se on syntynyt 22.2.2016 ja sain sen 30,4,2016. Evi on ensimmäinen koiranpentuni,ja myös ensimmäinen koirani,jonka aion itse kasvattaa,katsotaan mitä tulee:)